Yhteistyökumppanit
"On valtava kunnia olla mukana AALTOSIILO-projektissa. Perheelläni oli intiimi suhde Aaltojen työskentelyyn kaikessa yksityiskodeista (Villa Mairea) tehtaisiin, kuten Sunilaan. Oulun siilo ei ole pelkästään arkkitehtoninen maamerkki, vaan kertoo myös alueen teollisesta ja taloudellista menneisyydestä ja sen vaikutuksesta paikalliseen yhteisöön ja ympäristöön. "
– Niclas Ahlström, Made by Choice, yhteistyökumppani
"Toppilan selluloosatehdas on avainhanke Aallon uralla. Aallon ensimmäisenä tehdas kokonaisuutena se oli edeltäjänä myöhemmille teollisuusalueille, kuten Sunilalle, Inkeroiselle ja Summalle. Vuonna 1931 valmistunut rakennus on esimerkki varhaisesta funktionalistisesta arkkitehtuurista Suomessa. Erityisesti siilo, jolla on erityinen oma luonteensa, tunnistetaan paikallisena maamerkkinä. Myös muista Aallon rakennuksista kyseiseltä kaudelta – Turun Sanomien rakennus ja Paimion parantola – tuli kuuluisia innovatiivisista konkreettisista rakenteistaan. Vuosikymmeniä tyhjillään seissyt siilo tarjoaa mahdollisuuksia, ainutlaatuisia haasteita ja suurta potentiaalia uudelleenkäytölle kuin myös arkkitehtonisille ja rakenteellisille innovaatioille. Alueen maamerkkinä tunnetun rakennuksen korjaus edustaa Toppilan asuinalueelle ja koko Oulun kaupungille uuden aikakauden alkamista. Alvar Aalto -säätiö odottaa innolla feeniksin nousua! " – Alvar Aalto-säätiö
– Jonas Malmberg, arkkitehti ja taidehistorioitsija, Alvar Aalto -säätiö
Cathy Giangrande on taidehistorioitsija, arkeologinen konservaattori ja Aalto-asiantuntija, joka on useita vuosia järjestänyt kansainvälisiä vierailuja Aalto-kohteisiin Suomessa. Hän on aiemmin työskennellyt World Monuments Fund -rahastossa ja Stowe House -säätiölle. Lisäksi hän on erikoiskoulutukseltaan vedenalainen arkeologi.
Bruno Boesch on taiteeseen ja taidekokoelmiin erikoistunut asianajaja ja Collections Legal -palvelun perustaja, joka tarjoaa lakineuvontaa taideinstituuteille, taiteilijoille, sekä muille kulttuurialan toimijoille. Häntä pidetään yhtenä alan johtavista asiantuntijoista, ja hän on toimittanut taideneuvonnan käsikirjana pidetyn The Art Collecting Legal Handbook -teoksen. Hänen äitinsä oli Oulusta kotoisin.
Mauricio Torres Leclerc on avustanut Factum Foundationia useita vuosia ja hänellä on laaja ystävien verkosto Suomessa. Hän on aiemmin toiminut varapääjohtajana johtavassa data-, tutkimus- ja analytiikkayhtiössä, jossa hän vastasi kansainvälisistä strategisista kumppanuuksista.
Laura Lowe (os. Heinonen) on Helsinkiläinen kuvataiteilija ja Factum Foundation säätiön projektikoordinaattori Suomessa.
Niclas Ahlström on suomalaisen Made by Choice design-brändin johtaja. Hänen perheensä tilasi ja rakennutti useita Aallon mestariteoksia. Aallon Varkauteen ja Kauttuaalle suunnittelemat asuinalueet rakennettiin Ahlströmien tehtaiden ympärille. Niclaksen isoäiti, Maire Gullichsen (née Ahlström), rakennutti Villa Mairean Noormarkussa ja oli yksi Artekin perustajista. Harry Gullichsen johti Aallon suunnitelemaa Sunilan sellutehdasta. Niclas jatkaa perheensä luovaa ja taiteellista perinnettä.
Lauri Klemola työskentelee helsinkiläisessä AOR-arkkitehtistudiossa, joka on erikoistunut julkisten rakennusten suunnitteluun vaativissa kaupunkiympäristöissä sekä interventioihin herkissä historiallisissa miljöissä. Hän valmistelee parhaillaan diplomityötään Aalto-yliopistossa aiheenaan Toppilan siilon mukauttaminen uuteen käyttöön.
Valentino Tignanelli työskentelee Buenos Airesissa ja Madridissa sijaitsevassa KURHAUS-arkkitehtuuristudiossa, joka poikkitieteellisesti yhdistää arkkitehtuuria, sisustussuunnittelua ja pop-up -tapahtumia. Hän on osallistunut taideinstallaatioihin ja näyttelyihin Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Hän valmistelee parhaillaan pro gradu -tutkielmaansa Oulun yliopistossa kaupunkien brändäysstrategioista tutkimuskohteenaan Toppilan alue.